Moikka!
Olen Sanni Kattilakoski - alkuvuonna 2021 uutta suuntaa työuralle etsimään lähtenyt
sosiaalinen nainen, äiti ja vaimo. Juuret minulla on Pohjois-Pohjanmaalla Haapajärvellä, mutta jo puolielämää
Jyväskylässä viettäneenä voi jo sanoa, että olen keskisuomalainen.
Minulle ehti kertyä liiketalouden tradenomiksi valmistumisen
jälkeen (v.2004) reilut 16 vuotta rautaista työkokemusta erilaisista asiakaspalvelun ja myynnin
tehtävistä. Ja koko tämä aika Lähitapiola Keski-Suomen katon alla. Parin viimeisimmän vuoden aikana sain olla mukana myös
uusien työntekijöiden perehdyttämisessä.
Kun keväällä 2021 silmiini osui ilmoitus Jamkin Ohjelmistoalan osaajaksi-koulutuksesta, kiinnostuin
välittömästi ja hain mukaan. Intoa täynnä lähdin opiskelmaan uutta! Seitsemän kuukauden mittainen taival oli
mielenkiintoinen ja intensiivinen sekä raotti mukavasti ovea ohjelmoinnin maailmaan. Tältä pohjalta oli helppoa suunnata
eteenpäin, ja helmikuussa 2022 lähdin uteliain mielin mukaan uuteen
Low-code-sovelluskehitys -koulutukseen. Tämä puolivuotinen oli innostava sisältäen mm. runsaasti tiimityöskentelyä,
mutta myös itsenäistä sovelluksen suunnittelua ja toteuttamista. Näiden koulutusten innoittamana minussa roihusi edelleen suuri
palo uuden oppimiseen ja osaamiseni kehittämiseen, ja alkuvuodesta 2023 oli jo kolmannen ohjelmoinnin koulutukseni vuoro - painopisteenä
Data-analytiikka ja tekoäly.
Intensiivisen opiskelun ja sinnikkään työnhaun myötä onnistuin kääntämään urani suuntaa keväällä 2023. Nappasin Lähitapiola Palvelut Oy:sta määrittelijän
työtehtävän ja pääsin kehittämään henkilöasiakkaiden verkkopalveluita! Tämän lisäksi tulin valituksi HAMK:in
muuntokoulutukseen, jossa liiketalouden
tradenomeista muovataan noin vuodessa it-tradenomeja. Eli uuden oppiminen on edelleen vahvasti kuvioissa!
Ohjelmistoalan osaaja -koulutus, Jamk (5-12/2021):
- Ohjelmoinnin perusteet (Python)
- Git -versionhallinta ja Gitlab -projektien hallintaympäristö
- Linuxin käyttö ja hallinta
- Tietokannat (MySQL)
- Web-tekniikat (HTML5, CSS3)
- Web-julkaisujärjestelmät (Wordpress)
- Full Stack-ohjelmointi (JavaScript, JSON, Node.js, Express, NoSQL, MongoDB)
Low-code-sovelluskehitys -koulutus, Jamk (2-8/2022):
- Ohjelmistoprojekti ja ohjelmoinnin peruskäsitteet
- Python-ohjelmointi ja ohjelmistotestaus
- Sovellusten kehitys ilman varsinaista koodausta
- Sovelluksen suunnittelu ja palvelumuotoilu
- SAP AppGyver Composer Pro:n käyttö ja low-code-sovellusten rakentaminen
- Opetusvideon suunnittelu, toteutus ja editointi
- Asiakkaalle tehtävässä selvitystyössä tarpeiden kartoittaminen, teknisten ratkaisujen tutkiminen, käytännön kokeilu ja ratkaisuehdotusten määrittely
Data-analytiikka ja tekoäly -koulutus, Jamk (1-5/2023):
- Johdatus data-analytiikkaan ja tekoälyyn
- Data-analytiikan ja koneoppimisen käytänteet
- Datan esikäsittely
- Datan analysointi ja visualisointi
Lisäopinnot:
- Kyberturvallisuus
Tietojenkäsittely, muuntokoulutus, HAMK (8/2023- ):
- Käyttöjärjestelmät
- Olio-ohjelmointi (Java)
- Ohjelmistokehityksen menetelmät (Jira, Confluence)
- Käyttöliittymän suunnittelu ja toteutus